Bush ja Hitler

[J. Vahe]

(Tämä merkintä ilmestyy myöhemmin KL:ssä. Lähinnä sen blogini lukijoille sanon, että jos otsikko tuntuu kovin epämiellyttävältä, ei kannata lukea pidemmälle, vaan keskittyä KL:n USA:n kirjeenvaihtajan aikaansaannoksiin. Siellä on tie, totuus ja elämä, ja jokainen, joka hänen blogiansa lukee, ei koskaan huku. Lisälohdutukseksi voin KL:n merkinnän loppuun laittaa amerikkalaista isänmaallista musiikkia. Mutta sitten asiaan.)

Kuten kaikki tietänevät, Hitler oli hullu kuin heinämies. Naama punaisena hän karjui äänensä käheäksi kenraaleille pienessä neuvottelutilassa ja hakkasi nyrkillä pöytää varmemmaksi vakuudeksi.

Näissä yleisissä kuvauksissa on vain eräs tragikoominen piirre. Ne todistavat vääjäämättä Hitlerillä olleen erimielisyyksiä kenraaliensa kanssa. Tästä puolestaan seuraa se johtopäätös, että kenraalit uskalsivat olla Hitlerin kanssa eri mieltä. Ketään ei erimielisyydestä ammuttu. Joitain erotettiin ja Guderianin voi katsoa joutuneen vastaan vänkäämisen takia kotiarestiin.

Kontrasti on hyvin suuri, kun viittaan aiemmin mainitsemiini Bushin hallintoa käsitelleisiin kirjoihin, siis esim. Bob Woodwardin kirjasarjaan Bush at War osat 1 - 3.

Kyseisissä ja aika monissa muissa kirjoissa toistuu sama asia. Bushin hallinto saattoi alemmilla portailla riidellä, mutta kun Bush oli päätöksensä tehnyt, siihen oli kaikkien mukisematta tyytyminen.

Menettely menee vieläkin pidemmälle. Omien sanojensa mukaan Bush ei koskaan kysynyt varsinaisesti silloisen ulkoministerinsä Colin Powellin mielipidettä hyökkäyksestä Irakiin.

Ratkaisu on hyvin erikoinen. Sodan aloittaminen on diplomatian äärimmäinen keino ja siten ulkoministerille kuuluva asia. Lisäksi juuri Powellilla oli kokemusta edellisestä Irakin sodasta. Bush on itse ratkaisuaan perustellut kohtalaisen arrogantisti: hänen ei tarvinnut.

Siinä Bush on aivan oikeassa ja tässä piilee eräs Hitlerin ja Bushin yhtäläisyys. Molemmilla oli paljon valtaa. Molemmat olivat sekä valtion päämiehiä eli presidenttejä, mutta myöskin hallituksen johtajia eli pääministereitä. Hitler oli lisäksi sotaministeri, mitä vastaa hyvin Bushin asema kaikkien 3 puolustushaaran komentajana. (Juuri sen takia puolustushaarojen korkeimpia upseereja kutsutaan esikuntapäälliköiksi.)

Ja jotta ei menisi liian vakavaksi: kumpikaan ei saanut valtakautensa alussa vaaleissa äänten enemmistöä taakseen!

[Helge V. Keitel]

Kun valtaa on, sitä myös käytetään. Käännän kuppia toisin päin. Kehitys Aasiassa, Lähi-idässä, Intiassa ja Mumbaissa osoittaa, että yksinapaisen vallan vastapooliksi nousee entistä fanaattisempia hit-and-run terroristiryhmiä. Seurasin eilen Mumbain tilannetta ja mietin avoimen yhteiskunnan mahdollisuuksia puolustautua Mumbain skeemoittamaa kehitystä vastaan. En keksinyt hyvää vastasuunnitelmaa - jollei vuoropuhelua saada syntymään. Meitä on nyt maan päällä 6,5 miljardia ja kohta 9 miljardia. Liikkeellä on niin suuria massoja ja kauheita voimia, että villasukat pyörivä jaloissa, tulevaisuuden uhkia ajatellessani. Intiassa on totuttu kovaan peliin, vaikka emme täältä lintukodosta sikäläisiä touhuja seuraa. Mutta uutta oli Mumbain metodiikka heillekin. Läntiset uutiskanavat kävivät kuumina, kun kohteina oli myös länsivaltojen edustajia. Mutta tällaistahan ei tule tapahtumaan Eurooppassa, eikä Suomessa, eihän? Näitä vihan voimia vastaan meillä ei ole kikka-kuutosta. Perinteinen vastakkainasettlun aika saatta Suomessa olla ohi, mutta tästä uudesta rintamasta meillä ei vielä ole aavistustakaan. Korkeimpia voimia, uskontoja ja fundamentalisimia käytetään organisoinnin ja motvoinnin apuvälineinä. Mikä lääkkeeksi? Kuka tietää? Uusien uhkien torjumiseen tarvitaan tuhansia ahtisaaria.

[Kai Nyman]

Meitä on 6,5 miljardia mutta harvassa ovat väkivallan pesäkkeet ja tapahtumat. Meistä varmaan 6 miljardia elää aika rauhallisissa oloissa. Joskus pumpulipesämme rauha rikkoutuu ja väkivallan pärskeet lyövät sellaisiinkin maihin joissa rauha ja ihmisten fyysinen koskemattomuus on miltei rikkumatonta. Asiat ovat siis monasti aika hyvin ja sopuisan elämisen keinot ovat hyvässä käytössä ja hyvin ymmärrettyjä.

Olen huolissani ennen kaikkea siitä että joissakin maissa kehitys on menossa suuntaan jossa väkivallasta ja sen uhasta tulee helposti tapa elää:
- Venäjän kehitys on mennyt kohti keskusjohtoista yksinvaltiutta (tämä yleensä johtaa aikaa myöden patoutuviin ristiriitoihin)
- USA on selkeästi astunut askeleen poispäin sivistyksestä (presidentti on perustuslaista piittaamatta julistanut sodan (terrorismia vastaan) ilman parlamentin tai edes ulkoministerin suostumusta, quantanomossa on keskitysleiri ja home land sequrity politiikka on salakavalasti luonut "Stasi":sta uuden version - kansalaisia salakuunnellaan)

Kehitys on sen sijaan mennyt joissakin maissa parempaan suuntaan:
- Latinalainen amerikka on siirtynyt kauemmas fyysisestä väkivallasta ja demokratiasta on tullut vallitsevaa
- demokraattiset vaalit ovat vakiinnuttaneet otettaan Palestiinassa, Iranissa (!!), Intiassa ja monissa muissa Kaakkois-Aasian maissa
- monissa Afrikan maissa on tänä päivänä vaaleilla valittu presidentti ja parlamentti

Olen ennen kaikkea huolissani siitä että jokin USA:n kaltainen maailmanvalta luisuu vähitellen väkivaltaisempaan suuntaan. Toivottavasti Barak Obama pystyy muuttamaan kehityksen suunnan.

[J. Vahe]

Kaitsu,

USA:lla on tapana aina välillä munia raskaasti. Itänaapurillamme ei onneksi tällaista ominaisuutta ole, siellä kun munitaan tasaiseen tahtiin ;-)

USA:n sotilaat tappoivat Vietnamissa My Laissa lähietäisyydellä ja tahallaan satoja siviilejä. Puheet vapauden puolustamisesta saivat onton sisällön. Pienemmässä mittakaavassa samantapainen on toistunut Irakissa.

Kun tuolla aiemmin tavallaan kehuin Powellia, täydennys. Sekä My Lai että Reaganin Iran-kontra -skandaali olivat sellaisia, että ne liippasivat todella läheltä Powellia. Ilmeisesti mies menestyy USA:ssa, kun suojelee hallituksen puolella olevia roistoja, mutta tekee sen niin taitavasti / onnekkaasti, että näyttö ei aivan riittänyt.